TJ 301

Päivät ovatsujuneet normaalilla tahdilla, voimankäyttökoulutuksen merkeissä lähinnä. Olen oppinut paljon uutta ja ihmeellistä, ja lähentynyt monien ihmisten kanssa yllättävän paljon. Viikkoihin on mahtunut myös harmistusta. Alikersanttien toiminta on aiheuttanut lisää harmaita hiuksia, ja päätin että ongelmien kanssa on turha painia yksin ja varasin ajan sosiaalikuraattorille. He ovat kuulemma nähnet jo kaiken, joten tuntuu turvalliselta jutella asiasta heidän kanssaan.

Olen silti onnellinen, että täältä löytyy jo siviilistä tuttuja ihmisiä, vanhoja ystäviä, joiden kanssa on helppo jutella mieltä painavista asioista. Eräänkin kanssa juttu on kulkenut vuosien hiljaiselon jälkeen hyvin, ja tunnen olevani tietyllä tavalla etuoikeutettu hänenlaistaan ystävästä.

Nyt on ohi ne päivät, jolloin olin vapaa päättämään lähtemisestä, vaan olen tasavertainen miesten kanssa. Tietyllä tavalla ajatus hieman jännittää, mutta tätä haluan ja tänne myös jään. Pian selviävät jatkokoulutukset saavat myös aikaan sydämentykytyksiä.

TJ 311

Illalla on taas saarelle paluun aika. Lyhytkin loma teki hyvää pääkopalle, sillä kun ollaan kokoajan samojen ihmisten kanssa samoissa tiloissa, hermo kiristyy ja riitoja pääse syntymään. Lomalla pääsee näkemään ystäviä, ja tuulettamaan ajatuksia.

Viime viikko kului sitten angiinaa hoidellessa, torstaina pääsin suorittamaan johtajaradan, joka oli tähän mennessä varmasti koko armeija-ajan kohokohtia! Radalla testattiin siis johtamistaitoja mm. väsyneen marssijan kanssa. Rastit tuntuivat helpoilta, ja pieni jännitys vain tuntui parantavan suorituksia. Viidennen ja viimeisen rastin jälkeen siirryin erittäin leveän hymyn kera taukopaikalle. 

Ja perjantaina alkoi se kauan odotettu sotilaspoliisimiehistökurssi. Muilla yksiköillä jatkuu P-kausi vielä kolme viikkoa, joiden aikana meille opetetaan perusteet sotilaspoliisina toimimisesta, saamme mahdollisesti AVK/VK-oikeudet, eli voimankäyttöoikeudet, aseella tai ilman. Pääsemme tämän jälkeen vartioimaan mm. Santahaminan porteille kulkulupia, tai saaren sisäiseen kiertovartioon. Kävimme oppitunneilla läpi sotilaspoliisin käyttäytymistä, mm. voimankäyttökeinojen tarpeellisuutta ja kohtuullisuutta. 

Ja kun muut painelivat lomille, jäimme me pienen porukan kanssa viettämään rästipäivää lauantaina. 8-14 tetsaamista hauskoilla rasteilla, hauskojen alikersanttien ja hauskojen alokkaiden kanssa. Rästipäivä muodostui yhdeksi ikimuistoisimmaksi päiväksi, partiotoiminnassa pääsin johtamaan omaa partiota, ja taistelukliimaksi oli kohtuullisen korkea ;)

TJ 316

Sotilaan tutkintorata on nyt suoritettu, ehkä hieman kyseenalaisin tuloksin. Mokat olivat yleisesti ottaen pieniä, mutta suorituksen onnistumisen kannalta oleellisia. On kurjaa, jos taistelupari kuolee verenhukkaan täydellisen painesiteen kanssa, vain koska unohdit ennen siteen tekemistä estää verenvuotoa jollain muulla keinolla.

Ja niin heräsinkin innoissani, vaikkakin huonosti nukkuneena uuteen päivään, suunnitelmissa hyökkäys -ja puolustusammunnat. Niinhän sitä luuli, että melkein 37 asteen lämpö ei vaikuttaisi suorituskykyyn, mutta jo muutaman kilometrin täysvarustuksessa kävely sai meikäläisen näkemään tähtiä. Nöyränä ilmoittamaan alikersantille, ja kyydillä kohti varuskuntasairaalaa.

Aiemmin vapautuksia olen joutunut hakemaan revähtäneeseen nivelsiteeseen, joka diagnoosin puutteessa toi viikon vmtl:n (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntapalveluksesta). Nyt nousi kuume, ja kaksi päivää täysvapautusta. Henkisesti tällainen kierre syö ainakin itseäni. Olenkohan nyt oikeasta syystä vapautettu? Mitähän joukkuetoverini ajattelevat asiasta? Onneksi he ovat kannustavia ja avulaita, joten uskallan rauhassa parannella itseäni.

Tärkeäksi osaksi muodostuu myös johtajien, erityisesti alikersanttien suhtautuminen. On ikävää kertoa sairastuneensa, jos johtajan asenne on kovinkin negatiivinen. Oli kyseessä sitten flunssa tai polvivamma, kaikkeen tulisi pyrkiä suhtautumaan ymmärtäväisestija kannustavasti. Jokainen meistä sairastaa joskus, eikä kukaan ole täysin toimintakykyinen 24/7/365.

TJ 319

Neljä viikkoa sitten astelin sisään Santahaminan porteista, täysin tietämättömänä siitä, että kuukauden jälkeen kirjoittaisiin blogiin löytäneeni paikan, joka tuntuu siviilielämääni verrattuna suorastaan lomalta. Ensimmäisten viikkojen harjoitukset olivat raskaita niin henkisesti kuin fyysisestikin, kaikki oli uutta ja ihmeellistä, eikä itkultakaan vältytty. 

"Poikaystävä" lähti, uudet ystävät ja uusi elämäntyyli tuli. Vanhat ystävät pysyvät ja perhe otti iloisena vastaan ensimmäisille lomille saapuvan varusnaisen. Kuka sitten olen, ja miksi olen saarella?

Siru, 20-vuotias nainen Helsingistä päätti viisi vuotta sitten haluavansa käydä intin. Myöhemmin iskostui mieleen ammatti poliisina, rikostutkinnassa. Mikä muu paikka antaisi sinne paremmin pisteistä kuin itse Firma? 

Kävin lukion loppuun ja pääsin heinäkuun 2013 erään. Harrastukseni kuitenkin esti lähdön silloin, joten sain puolen vuoden lykkäyksen ja tässä nyt ollaan. Kotiin jäi vanhemmat, isosisko ja ihanat kissaystävät, hevonen muutti toisaalle ja vapaaottelu jäi pienelle tauolle. Itse matkasin saarelle, 2. jääkärikomppaniaan, 5. joukkueeseen.

Palataan saaren elämään. Tähän mennessä on suoritettu mm. yksi RK2, eli kympin kilpasarja-ammunta, tuloksella 74 (tavoite ampumataitotestissä olisi lähemmäs 100), P1T (yhden yön metsäleiri), sekä viimeisimpänä P2T (kahden yön metsäleiri), ja nyt istun kotona toisilla viikonloppulomilla. Huomenna olisi paluu kasarmille, ja maanantaina alkaa P-kauden viimeinen "leiri", P3A. Tarkoitus olisi kokeilla vähän kovempia ampumatarvikkeita, jota odotan innolla! Ampuminen on yksi suosikkihommistani, ja kuulemma naiset ovatkin siinä yleensä parempia, jaksamme keskittyä ja painaa liipasinta loppuun asti.

Seuraavaan kertaan, aamuja.